tiistai 9. syyskuuta 2014

P*skis #244

Lähtökohta: en osaa piirtää enkä maalata. Joskus vahingossa joku piirros onnistuu, mutta niin on käynyt elämäni aikana noin viisi kertaa. Sen takia grafiikka on ollut lähellä sydäntäni, ja sitä kautta myös leimailu. Sitten P*skarteluhaasteen aiheena on vesivärit, nuo lapsuuden traumoja aiheuttaneet kiusankappaleet. Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista. Lopulta päädyin pelkäämään joka siveltimenvetoa, joka voisi pilata elämäni ensimmäisen onnistuneen vesivärityön. Päässäni pyöri lause "mikään tämän näköinen ei voi olla tekemäni". Akryylimaalein tehdyt kukat eivät sentään onnistuneet kuten piti, joten jalat saattavat pysyä maan pinnalla :D Insipiraatio löytyi käsin maalatuista kimonokankaista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti